etusivu-banneri (1)

Huom. tekstin alla kuvia ottelutapahtumasta.

ROOTS CUP MESTARUUS 2023

Apollon kahdeksan vuoden kannujahti sai huipentumansa, kun Pinkit Koirat kohtasivat Tolkis Bollklubin sateisella Olympiastadionilla Roots Cupin finaalissa 29.7.2023.
 
Ottelun asetelma oli ikä ja kokemus vastaan nuoruus ja fyysisyys. Apollolla oli marssittaa kentälle yli 900 Veikkausliigaottelun kokemuksen omaava avauskokoonpano ja ToBK:lla taas nuori, isokokoinen ja muutenkin fyysinen nippu. Apollon ja ToBK:n pelaajien paidatkin kiristivät täysin eri paikoista – Apollon paita oli tiukimmillaan navan kohdalla…
 
Itse ottelu alkoi molemmilta hermostuneesti. Liukas alusta, Olympiastadionin valot ja kentän laidalla odottava kannu laittoivat molempin joukkueiden pelinrakenteluun ylimääräistä haastetta. Varsinkin ottelun ensimmäiset 20 minuuttia näyttivät siltä, että kamppailu tullaan käymään erittäin tasaisissa merkeissä.
 
Reilun puolen tunnin pelin jälkeen tilanne kuitenkin muuttui. Apollo pelasi nätisti maata pitkin pallon linjojen väliin, josta Mika Ojala jatkoi sen laitaan Tommi Haanpäälle. Haanpää haastoi ToBK topparin, ohitti tämän ja laukoi pienestä kulmasta Apollon 1-0 johtoon. Noin 10 minuuttia myöhemmin Jyri Hietaharjun futisaivot lukivat mahtavasti tilanteen ja Muurimäen juoksun linjan taakse, jonne Hietaharjun chippasi täydellisen leivoksen Muurimäen nokan eteen. Mikiltä taidokas pudotus rinnalla alas ja pallo nätisti takakulmaan. Tauolle siirryttiin Apollon 2-0 johdossa.
Toista puoliaikaa ei ehditty kovin kauaa pelata kun pallo oli kolmannen kerran ToBK:n verkossa. Tuomas Nikupeteri näytti junnuille malliesimerkin nopeasta reagoinnista: Apollolle sivurajaheitto, jonka Nikupeteri heittää salaman nopeasti keskellä vapaana olleelle Haanpäälle. Haanpää kääntyy, saa jalan vapaaksi ja ampuu pallon varmasti takanurkkaan.
 
Lukemat 4-0 syntyy kulmasta, kun Mika Ojala antaa yhden maagisista kulmapotkuistaan kierteisenä ja Joona Lautamaja tulee topparin voimalla puskien pallon alanurkkaan. Seuraavaksi vuorossa on taas Tommi Haanpää. ToBK kulman jälkeen Ojala tiputtaa pallon Hietaharjulle, jonka taidokas volley tippuu suoraan Haanpään juoksulinjalle ja jälleen Haanpää haastaa topparin, ohittaa tämän ja ampuu pallon pömpeliin. Maalissa alkaa olla jo kannun makua…
 
Tilanteen ollessa 5-0 Apollon penkillä tapahtuu. Ottelua penkiltä johtanut UTJ Kujalaa kutsuvat saniteettitilat ja joukkue jää hetkeksi Siikalan johdettavaksi. ToBK hyödyntää tilanteen ja sommittelee kauniin maalin kaventaen tilanteeksi 5-1. Yliajalla Apollo maalaa vielä kerran kun Ojalan kulmasta ensin Hetemaj puskee ja Tero Mäntylä on kärppänä riparissa. Ensimmäisen veskari torjuu, mutta toisen Mäntylä painaa verkon perukoille. Samassa erotuomari viheltää pelin päättyneeksi ja Apollon voitonjuhlat alkavat.
 
Ottelutapahtuma huipentuu, kun Jyri Hietaharju nostaa kannun ilmaan ja käynnistää voitonjuhlat toden teolla.
 
Apollo kiittää ToBK:ia hyvästä vastuksesta ja reilusta pelistä, Palloliittoa kilpailun järjestämisestä ja mahtavaa yleisöä kannustuksesta ja mukana elämisestä. Erityismaininta myös koko tuomarinelikolle, joka suoriutui tehtävästään kiitettävästi!
 
Tästä on hyvä jatkaa pelejä Kutosessa ja aloitella valmistautumista syksyn Matka On Tärkein -turnaukseen sekä Apollo Charity Nightiin. Charity Nightin pohjakassaan saatiin tästä 5.000 euron alkupotti.

Kuvat: Riku Laukkanen / @r1kuexposures